Karjurock 2019

Karjurock 18.-20.7.2019

KARJUROCKIN ARTISTIKATTAUS HISTORIAN KOVIN!

Lokalahden maalaismaisemassa vietettävä festivaali on vuosien saatossa vakiinnuttanut kävijäkuntansa.
Vuosittain yli 15 000 kävijää pääsee nauttimaan autenttisesta maalaistunnelmasta aidon maatilan miljöössä. Lähistöllä käyskentelevät biisonit ja ylämaankarja antavat jokaiselle festarikävijälle ikuisen muistijäljen.

18.-20.7.2019 järjestettävän Karjurockin 12. vuosi on artistikattaukseltaan historian kovin. Kolmipäiväisen festivaalin kiinnityksiä ovat mm. torstaina aloittava Steve ´n´ Seagulls, festarien pääesiintyjänä perjantaina lavan valtaava JVG sekä lauantain hurmiota tarjoava Eppu Normaali.

Karjurockissa on aina totuttu näkemään laaja kattaus eri genrejen edustajia ja näin on myös vuonna 2019.
Kevyempää puolta edustaa mm. huippusuosittu Sanni, muutaman vuoden takaa Karjurockissa yleisön hurmannut Roope Salminen ja Koirat sekä kovaa nousua huipulle tekevä Cheekin suojatti Lukas Leon.

Raskaampaa kattausta tarjoavat suomen valovoimaisimpiin tämän genren edustajiin kuuluvat Stam1na sekä Beast in Black.

Iskelmäkansaa hemmotellaan Meiju Suvaksen ja ”junttidiskon kuninkaan” Frederikin voimin.

Asiakkaiden toiveita kuunnellen Karjurockin VIP – palaa juurilleen. Legendaarinen KIVIKYLÄ -vip palaa alkuperäiselle paikalleen omalla ohjelmallaan.

KarjuCamp -leirintäalue on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan. Kahtena edellisenä vuotena loppuunmyydyn leirintäalueen liput tulevat myyntiin viikolla 52.
Uudistuksena tulee mm. itsepalvelusauna sekä peseytymismahdollisuus 24/7 perusleirintäalueelle.

Varmistuneet esiintyjät:
JVG, Eppu Normaali, Sanni, Steve ´n´ Seagulls, Roope Salminen ja Koirat, Lukas Leon, Stam1na, Beast in Black, Meiju Suvas sekä Frederik.

 

Liput:
Superedullinen 3 pv. Early Bird -liput 59,00€ (+toim. kulu, norm. 105,00€), lippuja rajoitettu erä, tarjous voimassa 31.12.2018 asti.

Lipunmyynti: www.karjurock.fi

Takaisin

Line-up

TORSTAI: Steve'n' Seagulls
PERJANTAI: Sanni | Beast in Black | Roope Salminen ja Koirat | JVG | S.I.G
LAUANTAI: Stam1na | Eppu Normaali | Ellips | Lukas Leon | Frederik | Movetron | Meiju Suvas | Huora

jvg
JVG

Jaren ja VilleGallen rap-duo JVG lukeutuu Suomen tunnetuimpiin ja suosituimpiin yhtyeisiin.

eput
Eppu Normaali

Eppu Normaali on ihastuttanut ja kiusannutkin suomalaisia jo 40 vuoden ajan!

sanni
Sanni

Sanni on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä.

stamina
Stam1na

Stam1na on metalliyhtye, jonka musiikissa on vaikutteita sekä progressiivisesta metallista että thrash metallista.

steven seagulls
Steve'n'Seagulls

Steve ’n’ Seagulls on suomalainen country-yhtye, joka esittää bluegrass-versioita tunnetuista hard rock- ja metallikappaleista.

beast in black
Beast in Black

Beast In Black on Suomessa vuonna 2015 perustettu heavy metal -yhtye.

roopesalminen
Roope Salminen ja Koirat

Vuonna 2010 perustettu yhtye kasattiin alun perin vain yhtä keikkaa varten.

ellips
Ellips

Ellips on Elli Haloon tuore sooloprojekti, mikä on lähtenyt hyvään lentoon.

lukas leon
Lukas Leon

"Yoyo! Meitzi on 20v Lukas Leon ja mul on nälkä."

movetron
Movetron

Kyllä, 20 vuotta täynnä ja bändi on ihan superhyvässä iskussa. Tämä johtuu siitä, että biisit kestävät aikaa ja me ollaan aika moni eletty niiden kanssa.

sig
S.I.G

Hittejä 70-luvun lopusta aina 2000-luvulle. Vuosisadan Rakkaustarina, Älä Sinä Huoli, 100 Vuoden Yksinäisyys jne.

movetron
Huora

Huora ei niiaile, kumartele, kaunistele, kysele lupia, anele hyväksyntää tai laskelmoi mitään. Yhtyeen vilpitön aitous kuuluu ja näkyy.

sanni
Meiju Suvas

Meiju Suvas on ainutlaatuinen esiintyjä ja hänen musiikkinsa tunnetaan.

sanni
Frederik

Frederik on suomalainen iskelmä- ja poplaulaja. Hänet tunnetaan myös lempinimellä Reetu ja toisinaan Frederik kutsuu itseään ”Junttidiskon kuninkaaksi”.

Yhteistyökumppanit

Liput

Torstai
perhepäivä

20

  • Portilta 25€
  • Alle 2v. ilmaiseksi
  • (+toim.kulu)
Osta lippu
Torstai
perhelippu

55

  • Portilta 65€
  • (5hlö, alle 2v. ilmaiseksi)
  • (+toim.kulu)
Osta lippu
Päivälippu
pe/la

45

  • Portilta 55€
  • (+toim.kulu)
Osta lippu
2pv.
pe-la

75

  • Portilta 85€
  • (+toim.kulu)
Osta lippu
3pv.
to-la

95

  • Portilta 105€
  • (+toim.kulu)
Osta lippu
VIP
pv/2pv.

99/179

  • PE/LA 99€ (+toim.kulu)
  • 2 pv. 179€ (+toim.kulu)
  • esite | menu
Osta lippu

Tilaa uutiskirje



South Festivals Oy
Nopperlantie 1, Uusikaupunki

Laskutusosoite:
Littoistentie 81,
20610 Turku

Promoottori:
Robert Sainio 040-595 9581

Tiedotus/markkinointi:
Marko Savolainen 040-775 9777

Ravintolapäällikkö:
Jani Salmela 040-684 2056

info@karjurock.fi
etunimi.sukunimi@karjurock.fi