Karjurock 2018

Liput

KARJUROCK 19.-21.7.2018 UUSIKAUPUNKI

Karjurock 19.-21.7.2018

Karjurock uudistuu kesäksi 2018!

Maailman kovin maalaisfestari Karjurock uudistuu kesäksi 2018. Karjurock on aina luottanut rohkeasti omaan tyyliinsä kesän festivaalien joukossa ja tänäkin vuonna tästä linjasta pidetään kiinni. Festivaalin yleisö on Lokalahdella tottunut perinteiseen festivaaliin, jossa maalaistunnelma on jatkuvasti läsnä kun kesken festarien voi poiketa vaikka nauttimaan biisonien mylvinnästä läheisellä laitumella.

19.-21.7. järjestettävällä festivaalilla nähdään kotimaamme huippukattaus aina suomirockin legenda Popedasta keväällä Vain Elämää -ohjelmassa esiintyviin Kasmiriin ja Mira Luotiin. Äitien ja tyttärien sydämet sulattaa pitkältä julkaisutauolta palannut Juha Tapio ja 30 -vuotiskiertuetta viettävältä Klamydialta on odotettavissa biisejä koko pitkän uran ajalta. Muita päälavan esiintyjiä ovat mm. Neljä Ruusua, Teflon Brothers, Egotrippi, Petri Nygård ja Agents.

Legendaarisen jättiteltan tuplatessa kokonsa, tullaan siellä juhlimaan suuren luokan ysäri -bileitä, joissa huippu DJ:t tanssittavat juhlakansaa ja aikansa tähdet valtaavat stagen kun mm. legendaarinen espanjalainen Las Ketchup villiinnyttää juhlijoita. Nämä espanjalaissisarukset esiintyvät enää harvakseltaan ja Karjurockilla on kunnia tuoda bändi Suomeen 15 -vuoden tauon jälkeen. Yhtye julkaisi kesällä 2002 singlen ”The Ketchup Song”, joka nousi listaykköseksi useassa maassa. Pian singlen julkaisun jälkeen ilmestyi Las Ketchupin ensimmäinen albumi Hijas del Tomate, jota myytiin yli 12 miljoonaa kappaletta. Lisäksi kiinnitettynä tähän mennessä on Waldo's People ja E-Rotic.
- Karjurock on aina pyrkinyt tuomaan poikkeuksellisia artisteja tapahtumaan ja nyt onnistuttiin saamaan jälleen kerran sellainen. Ketäpä ei muistaisi legendaarista Ketchup Songia, kommentoi tapahtuman promoottori Robert Sainio.

Alueen kolmannen lavan valtaa Turku Rock Academy bändeineen. Karjurockin ja Turku Rock Academyn jo vuosia kestäneen tiiviin yhteistyön hedelmiä kuullaan koko festarien ajan yläpihan vanhalla VIP -alueella.

Festarit aloittaa torstain perhepäivä, jonka ensimmäinen kiinnitys on lasten kestosuosikki Ti-Ti Nalle. Perhepäivässä on ohjelmaa ja aktiviteettejä aina vauvasta vaariin. Alueelta löytyy mm. tivoli ja pomppulinna sekä erilaisia vesileikkejä. Aku Hirviniemi kruunaa päivän päälavalla omalla hulvattomalla show'llaan.

Karjurockin legendaariset VIP -alueet ovat lähes aina olleet loppuunmyytyjä. Tänä kesänä nämä alueet on yhdistetty ja huippusuosion saavuttanut Super VIP laajentuu kahteen kerrokseen. Välittömästi lavan läheisyydessä sijaitseva VIP myytiin ensimmäisenä vuotena loppuun ennätysajassa. Alueella tarjoillaan perjantaina ja lauantaina vaihtuvat ylelliset menut oman ohjelman ja VIP -emäntien säestäessä menoa.
- Ollaan monta vuotta tehty tätä festaria ja kuunneltu paljon palautetta. Selkeästi ihmiset haluavat tälläisiä elämyksiä mitä tämä VIP -tarjoaa, kertoo Sainio.

Festarialueen ulkopuolella palvelee torstaista sunnuntain aamutunneille saakka Navetta -yökerho, jossa vietetään Karjurockin etko- ja jatkobileitä päivittäin oman housebändin säestämänä.
- Jo pitkään on kaivattu Karjurockille jatkobileitä ja Navetta -yökerho on nyt vastaus tähän.  Juomat tulee takuulla olemaan kylmiä ja meno kuumaa, kommentoi Sainio.

Tapahtuman leirintäalue KarjuCamp tarjoaa maalaisidylliä parhaimmillaan. Kivenheiton päässä festarialueesta sijaitsevassa leirinnässä on täysin ainutlaatuinen tunnelma ja useat autokunnat ovatkin vuosia leiriytyneet omilla vakiopaikoillansa.  Alueen paikkojen varaus on avattu osoitteessa www.karjurock.fi.

Varmistuneet esiintyjät:
Juha Tapio, Neljä Ruusua, Teflon Brothers, Egotrippi, Kasmir, Popeda, Petri Nygård, Mira Luoti, Agents, Klamydia, Francine, Ti-Ti Nalle, Waldo's People, Las Ketchup, E-Rotic, Aku Hirviniemi

Liput (ennakko/ovi):
To (perhepäivä) 20€ / 25€
To (perhelippu 5 henk.) 55€ / 65€
Pe / La -päivälippu 45€ / 55€
2 pv (pe-la) 75€ / 85€
3 pv (to-la) 95€ / 105€

Pe / La VIP 149€
2 pv VIP (pe-la) 259€  

Ennakkolipunmyynti:
www.ticketmasteri.fi/karjurock

Lisätiedot:
Promoottori Robert Sainio, 040 595 95 81, robert.sainio@karjurock.fi
Tiedotus Marko Savolainen, 040 775 97 77, marko.savolainen@karjurock.fi

Takaisin

Facebook



Instagram